Herjolfsnesin pillerirasialakki ~~~ Herjolfsnes pillbox cap

Lakintekopuolle on tullut keskityttyä vähän vähänlaisesti (no, kun itse käytän pääasiassa huntuja ja mies on itse ostellut valmiina useampia hattujaan), mutta tilanne tuli eteen kun Turun keskiaikaisten markkinoiden keskiaikaiseen muotinäytökseen tarvittiin miehen Herjolfsnes-settiä täydentämään päähinettä. Hetken pähkäilin matalampien (nrot 83-86) ja korkeamman (nro 87) välillä, mutta lakin tuleva omistaja oli sitä mieltä, että matalampi parempi, joten sillä sitten mentiin.

For some reason I haven't made that many medieval hats (well, I use mostly veils and companion bought several readily made hats for himself), but it became obvious that yet another one was needed fot the Turku medieval market's medieval fashion show as a finishing touch to a man's Herjolfsnes -set of clothing. For a while I wondered if I should be making the not-so-tall one (n:o 83-86) or the taller one (n:o 87), but the future owner of the cap decided that lower is better. So that's the pattern I was going for.

Suunnitelmissa oli myös tehdä lakki jemmassa olevasta harmaasta villakankaasta, mutta kun toivottiin että jotain väriä lakkiin saataisiin ("Etteivät ihmiset nyt luule, että keskiajalla käytettiin vain ruskeaa ja harmaaata"), tutkimushommaksihan ja kokeiluksihan tämä meni -vaikka sama harmaa kangas meni käyttöön silti, koska niin pienestä tilkusta ei juuri muuta olisi saanut kuin pipoa ja pussukkaa.

I also was planning on making the cap out of a grey woolen fabric I had stashed, but since it was requested that the cap would have some colour in it ("So that people would not think that they wore only grey and brown back then"), this sewing project quickly turned to an experiment- and research project too. Although I was still going to use the grey fabric, since I had so little left that it wouldn't be good for anything save caps and purses.

Woven into the earth kertoi Grönlannin löytöjen väreistä, että luonnonruskean villan värin vahvistaminen tummemmaksi oli ilmeisesti suosituin löytöjen valossa, mutta tämähän oli pipon omistajan toiveiden vastainen värivalinta. Kirja ehdottaa myös, että luonnostaan rautapitoisella jokivedellä olisi saanut punaruskeaa väriä lankoihinkin. Jännä ajatus ja tekisi kieltämättä mieli joskus testata miten tuo onnistuisi, mutta siihen johtavan tilaneen toistaminen ei onnistunut kyllä tähän hätään mitenkään. Morsinkosinistä (tuontiaine) oli yhdessä löydössä, ja sen käyttöönottoa tässä tapauksessa hankaloitti aika tavalla se, että tänä vuonna kylvetyistä morsingonsiemenistä iti tasan yksi, sekin niin taimi pieni vielä ettei käyttöä kannattanut ajatellakaan. Krappia -tuontiainetta- oli myös käytetty vain yhdessä löydössä, takki 63:n koristekaitaleessa, joten sen käyttäminen lakissa ei tuntunut jotenkaan suunnitelmalta. Jäkälävioletti oli löydöissä tutumpi, se olisi ollut jopa yhden pillerirasialakin oma väri, mutta tähän hätäänhän jäkäläviolettia ei ehtinyt valmistaa -kyseessä on kuitenkin monen viikon prosessi. Päädyin tutkimaan sitten Grönlannissa kasvavia muita jäkäliä... Vajavaisella jäkäläntuntemuksella olin löytävinäni sieltä kuvista kalliokarvetta, joka viimeksikin antoi kauniin punaruskeanoranssia -sillä mentiin siis!

Woven into the earth stated that darkening the natural brown colour of the wool was the most popular choice in Greenland according to the finds, but this choice of colour was contrary to what the future owner of the cap requested. The book also suggests, that the naturally iron-rich stream water would've perhaps been used for dyeing the yarn reddish brown. It's an interesting idea and I'd love to try that out sometime, but for now I just couldn't replicate the situation where that could be possible. Woad blue, imported dyestuff, was found only once, and my woad cultivation sucked big time this year -only one plant, and even that was so tiny harvesting was not to be considered. Madder red -also imported- was also found only once, in a decorative strip of cloth in coat 63, so I didn't feel like dyeing a cap with it was a good idea. Lichen purple was used according to the finds, and it was even the colour of one of the surviving caps, but I had no time to make lichen purple as the process takes several weeks. So I ended up looking for other lichens of Greenland, and while my knowledge on lichens is not really that good, I think I spotted Parmelia Saxatilis which also thrives in my back yard. It gave me a pretty reddish brown dye last time, so that's what I dyed with!

Kalliokarvehan on siitä kiitollinen väriaine, että se ei tarvitse edes puretusta. Käytin noin 200 g karvetta ja saman verran värjättävää materiaalia, kankaan lisäksi noin 25 g luonnonvalkoista lankaa. Ladoin jäkälän ja villan kattilaan kerroksittain, ja ei kun lämpöä kehiin -saivat oikein kiehahtaakin ja kaikkineen lämmöt olivat päällä hellalla neljä tuntia. Kääntelin keitosta välillä, ja annoin lopulta jäähtyä kattilassa. Ei tullut aivan niin punainen kuin olisin odottanut ja osin hiukan epätasainen, mutta kaunis väri, kyllä. Jälkivärillekin jäi potkua.

Kappaleethan tässä lakissa ovat oikein yksinkertaiset, pyöreä päänlaen kappale ja pitkä suorakaide reunaksi. Käytössä olevan kankaankappaleen pienuuden takia jouduin kaavassa turvautumaan aivan alkuperäistä mukailevaan ratkaisuun, eli koostamaan pyöreän päälaen kappaleen kahdesta osasta. Reunakappale taas, alkuperäisissä se oli ilmeisesti kokonaan yhdestä osasta, mutta tässä tapauksessa se jouduttiin koostamaan myös osissa olevan kankaan ja tarvittavan kappaleen pitkän koon takia peräti kolmesta kappaleesta... Lopputuloksessa se tosin ei tunnu haittaavan, vaan sulautuu joukkoon varsin nohevasti. Ompelin kappaleet yhteen pellavalla, saumavarojen huolittelun tein ruskealla villalangalla (Wetterhoffin Veera on osoittautunut yllättävän hyväksi ompelulangaksi) ja ainoastaa alareunan huolittelun tein eroavan värisellä langalla. Tässä tein tietoisen poikkeuksen Herjolfsnesin löydöistä, ja mukailin viikinkiajan Hedebyn löytöjä vetäisemällä alareunan käännöksen aitapistolla, "aitapuoli" sisäänpäin jolloin ulkopuolella vaikutelma tuntuu olevan kahdesta etupistorivistä. Samalla se lukitsee rispaantumisherkän reunan aika tiiviisti paikoilleen. Tai no, ainakin sinnepäin.

Parmelia Saxatilis is nice to dye with, it doesn't require mordanting. I used about 200 g lichen and about 200 g fabric, along with about 25 g white woolen yarn. I added the lichen and the fabric to the dyepot layer by layer, and then added some heat -they were boiling four hours altogether. I stirred the pot every now and then, and eventually I let the the soup cool down in the dyepot. It didn't end up quite as red as I would've hoped it to be, and the colour also a bit uneven in places, but the colour is indeed pretty. And it had quite enough dye left for a second dyebatch.

The pattern itself for this hat is really simple, round crown and a long rectangular upright part. Because I only had fabric scraps left, I had to utilize the cutting pattern of the original find and add a seam in the middle of the crown. The upright part of the hat, however, was originally constructed of one single piece of fabric, which was impossible with my fabric scraps -therefore I had to go for three pieces, which I find to be a cute detail. Let nothing go to waste etc... I used linen thread for joining the pieces and finished the seams with dark brown woolen thread (Wetterhoff Veera has proven to be surprisingly good sewing yarn). Only the finishing of the bottom edge is where I took intentional liberties and added contrasting colour, I was inspired by the viking age Hedeby finds and used herringbone stitch with the "herringbone side" inwards. To the right side it looks as if there are two rows of running stitches, and it locks the fraying bottom edge of the fabric nicely in place.